| Tietoa tallista Lounaisrannikon Ratsastuskoulu on toiminut Espoonlahdessa vuodesta 1974. Alueella sijaitsee kolme tallirakennusta: hevos-, poni- ja yksityistalli, joissa on yhteensä 50 hevospaikkaa. Oppilaiden käytössä on yhteensä 10 opetushevosta ja 12 opetusponia. Koululla on kaksi ratsastuskenttää (30 x 60 ja 40 x 80 m) ja ratsastusmaneesi, jonka mitat ovat 24 x 60 metriä. Hevosilla on seitsemän jaloittelutarhaa sekä noin hehtaarin kokoinen nurmipohjainen laiduntarha. OpettajatRatsastuksenopettaja Raija Jensen on toiminut ratsastuksenopettajana 70-luvun alusta ja on kouluttautunut mm. kuuluisassa Cadre Noirin ratsastuskoulussa Ranskassa. Hän on myös opettanut Hevosopistolla Ypäjällä tulevia uusia ratsastuksenopettajia. Ratsastuksenopettaja Saara Rantapuu-Kivelä on ollut koulussamme opettajana 1990-luvun alusta ja oli ensimmäisten ratsastuksenopettajien joukossa, jotka suorittivat Ypäjällä opettajien Master-tutkinnon, mikä on alan korkein ammatillinen tutkinto, jonka Suomessa voi hankkia. Ratsastuksenohjaaja Arja Korhonen on koulun omia kasvatteja ja aloittanut ratsastuksen koulussamme jo 70-luvun alussa. Hän on toiminut koulussamme sekä tallinhoitajana että opettajana. Nykyään Allun vastuulla on lähinnä ponioppilaiden ohjaaminen ja hän onkin "ponilaisten" suosikkiope. ToimintaRatsastustunnit ovat maanantaista perjantaihin klo 15-21 ja lauantaisin klo 9-13. Viikonloppuisin järjestetään myös erilaisia kursseja este- ja kouluratsastuksessa. Arkiaamuisin on tunteja myös niille, joille aamu sopii ilta-aikaa paremmin ratsastukseen. Alle kouluikäiset voivat tutustua ratsastukseen ja poneihin talutusratsastuksen kautta, johon ajan voi varata erikseen ratsastuksenopettajilta. Alkeiskursseillamme alaikäraja on 8 vuotta.
|